5.6.2017

KEVÄT- JA YLIOPPILASJUHLA 2017

Nyt on suvivirret laulettu ja sen myötä päästy odotetulle kesälomalle. Meillä alkoi kevät- ja yojuhla tänä vuonna 10.00 ja se oli hieman eri skaalalla kun viime vuosina. Lakitettavia oli myös paljon enemmän, kun yhdistettiin kahden toimipisteen juhlat ja tästä johtuen juhla kestikin pidempään kuin ennen. Mun hommana oli tällä kertaa juhlan ja ylioppilaiden kuvaaminen. 

yo2017 1 yojuhla3

Viime lauantaina juhlittiin myös poikaystäväni ylioppilasjuhlia. Juhlat sujui hyvin ja onneksi sääkin oli ihan mahtava. Saatiin hyviä kuvia muistoksi tästä tärkeestä päivästä Juhlien jälkeen mä kävin pikaisesti kotona ehostautumassa ja mentiin illaksi kaverille porukalla. Sieltä vielä menin toiselle kaverille pienellä porukalla istumaan iltaa.

yojuhla5 yojuhla2 yojuhla4

Mun kesäloma on alkanut tosi rennosti. Eilen käytiin Helsingissä pyörähtämässä, kirjoitin postausta ja katsottiin Netflixiä. Illalla ja tänään aamulla pääsin myös pitkästä aikaa käymään salilla. Nyt kerkee onneksi käymäänkin kun  koulut loppui. Lisäksi oon löytänyt tälle kipeälle ranteelle ystävällisen tavan treenata, joten tästä on hyvä lähteä taas kohti tavoitteita. 

Mulla on tällä hetkellä ihan superhyvä fiilis ja toivon että teilläkin on. Ihan mahtavaa kesäloman alkua kaikilleღ

4.6.2017

MONTHLY FAVORITES-MAY 2017

Pitkästä aikaa olis luvassa muutamia suosikkeja viime kuulta. Näitä on nyt jäänyt muutama välistä, mutta silti näitä ei oo mitenkään hirveesti. Mennään siis suoraan suosikeihin!

toukokuu1
Ensimmäisenä suosikkina on Dermosilin wild blueberry powder-pussit. Nää on ollut mulla kaapissa jo aika kauan, mutta nyt vasta viime kuussa hokasin niitä käyttää ja sainkin käytettyä paketin loppuun. Kyseessä on siis mustikkajauhe, jota voi käyttää monessakin asiassa. Itse käytin sitä smoothiessa ja maitorahkan kanssa ja molemmissa toimi hyvin :-)

toukokuu2 Tässä muutama suosiksi noussut tuote, jotka sain testiin Kati Laitiselta. Hän toimii Oriflamen myyjänä ja lisäksi personal trainerinä. Hänen facebook sivuilleen pääset painamalla TÄSTÄ ja sivuille pääset TÄSTÄ. Oriflame on mulle jo entuudestaan tuttu, joten otin mielelläni uusia tuotteita testiin.

Niistä suosikeiksi nousi ensimmäisenä NovAge kuorinta. Tässä parasta on sen koostumus, jossa kuorivat rakeet on hyvin pieniä ja kuorii siten hyvin hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Seuraavana suosikkina on 5-in-1 wonder lash mascara THE One:lta. Mun monen vuoden aikainen suosikki ripsiväri Lorealilta pääsi loppumaan, mutta tää on toiminut hyvänä korvaajana ja kilpailijana sille! Viimeisin suosikki on vielö 50-juhlavuotis TenderCare-voide, mitä mä oon tykännyt käyttää huulirasvana. Rakastuin tohon ulkonäköön! Tuote oli entuudestaan tuttu ja toimii yhtä hyvin kun muistinkin. Kiitokset vielä Katille! 

toukokuu3 Mä en oo ennen ollut kauheen ahkera rasvaamaan vartalon ihoa, mutta nyt viime kuussa aloin käyttämään tätä Nivean kosteusvoidetta lähes päivittäin. Tykkään siitä, että tää ei oikeestaan tuoksu juuri millekkään ja kuivuu nopeesti. Kasvoille oon käyttänyt iltaisin teillekin entuudestaan tuttua Lorealin triple active päivävoidetta normaalille ja sekaiholle. Sain tätä pitkästä aikaa käyttöön ja toimii edelleen! Sain mummiltani myös Estee Lauderin DayWear Matte-voiteen, johon rakastuin myös täysin. Koostumus on tosi mukava ja levittyy hyvin. Lisäksi tää jättää ihon mattaiseksi ja oon huomannut, että mun iho ei enään punoita niin paljoa. Tätä käytän aamuisin.

toukokuu4 Tässä vähän erikoisempi suosikki. Kyseessä on siis kanamuna ruisleivät, joita oon syönyt nyt ihan hirveesti. Mä en hirveemmin ruisleivästä välitä, mutta nyt kun oon syönyt näitä niin nykyään se on niin päin, että harvemmin mä syön enään vaaleta leipää. 

Muutama biisisuosikki loppuun:
Haloo Helsinki-Terveisin Mä
Imagine Dragons-Thunder
Nikke Ankara-Pettävällä jäällä