30.11.2016

MAY BEAUTY-THE INCREDIBLE FACE MASK+alekoodi

Heippa ihanat! Verkkosivu nimeltä maybeauty.fi otti muhun joku aikaa sitten yhteyttä ja sain heiltä testiin The Incredible face mask-kasvonaamioita. Luin heidän sivuiltaan tuotteen kuvauksen, joka vaikutti hyvinkin lupaavalta. Lisäksi verkkosivu oli suomalainen, joten otin tälläisen yhteistyön mielelläni vastaan!

maybeauty1

Mä oon kertonut mm. tässä postauksessa mun ihosta ja siitä miten se on käynyt läpi moniamonia erilaisia vaiheita ja tälläkin hetkellä kunto vaihtelee hyvinkin paljon. Tämä The Incredible kasvonaamio on tarkoitettu erityisesti mustapäihin, mutta mulla ei niitä ainakaan ihan hirveesti omasta mielestäni ole ollut. Lähdin testaamaan tuotetta siltä pohjalta, että jääkö siihen tosiaan ne mun vähäisetkin mustapäät ja puhdistaako se ihoa. 

The Incredible mask lupaa poistaa mustapäät ja kuolleen ihosolukon. Lisäksi se poistaa ylimääräistä rasvaa, pienentää ihohuokosia sekä ehkäisee aknea! Tämmönen kuulostaa ainakin mun mielestä ihan mahtavalta ja antaa paljon odotuksia kasvonaamiosta.

maybeauty3

The Incredible face mask on siis iholta kuorittava mutanaamio. Naamio levitetään mukana tulevan siveltimen avulla kuivalle iholle. Pitää kuitenkin välttää kulmakarvojen ja silmän aluetta, sillä se takertuu ihoon hyvinkin kovasti kiinni. Mä testasin levittää naamiota myös sormin, mutta siitä ei tullut mitään, joten on mahtavaa, että mukana tulee niinkin kätevä sivellin! Se levittää naamion tasaisesti ja sillä saa hyvinkin tarkkaa jälkeä. Naamiota pidetään 30-45min, jonka aikana kerkee kattoa vaikka netflixiä ;-) Lopulta naamio revitään irti rauhallisesti ja kasvot huuhdellaan vielä lopuksi lämpimällä vedellä.

maybeauty2 maybeauty4 maybeauty5

Mä aluksi vähän jännitin tuotteen laittoa, sillä tämmöinen naamio oli mulle ihan uusi kokemus. Levitys kuitenkin sujui hyvin, eikä naamio haissut yhtään niin vahvalle mitä odotin. Katsoin naamion kuivuessa youtube-videoita, joten aikakin meni nopeasti. Annoin vahingossa tuotteen olla hieman pidempään kuin piti ja se varmaan vaikutti siihen, että se oli jämähtänyt aika kovaa kiinni. Ohimoilta naamio oli jäänyt hieman ihokarvoihini ja hiuksiini kiinni, mikä aiheutti ensin ongelmia. Mun mielestä ihossa näkyi muutosta, mikä ei välttämättä kuvista nyt näy niin hyvin. Kuorinnan jälkeen naama hieman punoitti, mutta lähti kuten sivuillakin luvataan n. 30 min kuluessa. Iho oli tosi sileä ja tuntui todellakin puhdistetulta ja freesiltä. Ja voin uskoa, että ainakin osa näpyistä hävisi tämän ansiosta parin päivän jälkeen! Eli siis mulle jäi tosi hyvä fiilis naamiosta ja aion todellakin jatkaa käyttöä! Ja ilahduttavaa oli myöskin se, että tää ei kuivattanut mun kuivan puoleista ihoa ollenkaan.

Oon nyt käyttänyt naamiota 2x ja fiilis on edelleen tosi hyvä tästä naamiosta. Pistin tän testiin myös poikaystävälleni nenän alueelle ja levityksen aikana hän tokaisi, että tuoksuupa hyvälle. Loppukommentti ihosta oli, että jäi sileäksi. Hänellä jäi myös mustapäät naamioon kiinni!

maybeauty6 maybeauty7

Loppuun vielä ihan huippu ihana juttu myös kaikille teille! Maybeauty.fi tarjosi teille kaikille mun lukijoilleni alekoodin kyseiseen verkkokauppaan! Koodilla pilvimask saatte -30% verkkokaupasta. Tää olisi loistava joululahja esim. ystävälle tai itselle. Verkkosivuilla on myös ilmainen toimitus. Suoraan kasvonaamioon pääsette painamalla tästä.
HUOM! Maybeautyn tuotteet mitkään ei ole testattu eläimillä.

Ps. Tiedän, että näitä on näkynyt nyt ympäri somea ja kyseessä on yhteistyö. Mielipiteeni on silti omiani ja mä oon kasvonaamiosta erittäinerittäin tyytyväinen.

29.11.2016

UUDET HIUKSET, UUSI ALKU

Mä en edes tiiä mistä aloittaisin. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin niin paljon helpommalta ja kevyemmältä kuin hetkeen. Mä oon maininnut monia kertoja täällä bloginkin puolella, että kaikki ei oo ollut hyvin ja siitä en nyt jaksa enään jankata sillä nyt kaikki  näyttää jotenkin paljonpaljon valoisammalta.

Valehtelematta mä kävin kampaajalla viimeksi melkein kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen hiukset on saanut kasvaa ja olla ja sitten eilen päätin, että nyt saa lähteä. Soitin kampaajalleni ja kysyin mikä olisi ensimmäinen aika jonka saisin mahdollisimman pian ja sovittiinkin aika heti samalle päivälle. Suoraan sanottuna eilinen aamu ja päivä alko tosi huonosti ja valitin siitä poikaystävällenikin pariin otteeseen. Olin jotenkin hirveen stressaantunut ja sitten stressasin sitä kampaajaa. Oikeestaan mua pelotti kampaaja vaan siksi, että mulla oli niin pitkään ollut semmoset peppuun asti ulottuvat hiukset ja en helposti kokeile mitään uutta. Turhaa stressasin, sillä lopputuloksesta tuli mielestäni ihana ja paljon elävämpi!

IMG_0934 b

Lisäksi mä päätin rohkaistua eilen ja mennä seuraamaan Härmän (eli jalkapallojoukkueeni) treenejä kampaajan jälkeen. Miksi mua pelotti mennä katsomaan jalkapallojoukkueeni treenejä? No... Siis suoraan sanottuna mua jännitti mennä näkemään taas joukkuelaisia ja valmentajia tän jahkailun jälkeen. Päätin, että nyt olisi aika puhua vähän valmentajienkin kanssa ja mennä katsomaan että millaset fiilikset herää kun pääsee halliin taas. Ja tämä sen takia, että nyt jalkapalloon liittyvät ongelmat on selvinnyt siihen pisteeseen, että enään mun jatkamiseen joukkueessa vaikuttaa oma henkinen taso. Mulla oli hyvä motivaatio ennen kun mitään sähellyksiä tapahtui ja jatko joukkueessa vähän niinkuin kaatui. Sitten aikaa kului ja mä käsittelin tapahtuneen vähän niin kuin jo pois. Tän jälkeen kun homma oli melkein jo taputeltu niin sitten tuli semmonen tapaus, että koko homma pitääkin miettiä uudestaan. Mä oon nyt pyöritellyt mielessäni listaa siitä, että miksi mä en jatkais ja miksi mä taas jatkaisin. Miksi mä jatkaisin? Tiiän, että mulla oli hirveesti motivaatiota vielä kauden lopussa ja se voisi tosi hyvin palata takaisin. Pelasinhan lajia jo 14 vuotta, joten sitä ei niin vaan unohda. Ja toinen iso syy olisi se, että jalkapallo voisi viedä ajatuksia pois.  Miksi mä en jatkaisi? Tällä hetkellä mun elämä on ollut niin paljon rauhallisempaa ja oon saanut menot ja omanaikani  tasapainoon. Lisäksi tiiän, että ensi keväästä ja syksystä tulee taas rankka ja tosi kiireinen ja päätös jatkamisesta tulisi tarkoittamaan koko ensi vuotta. Ja kolmas syy on, että ensi syksynä olisi edessä taas päätös jatkamisesta, joka tarkoittaisi taas samaa rumbaa ja jahkaamista mitä tällä hetkellä. Mä meen ensi viikolla testaamaan treeneihin, että miltä se homma taas tuntuu, niin eiköhän tässä kohta rupee päätöksiä syntymään!

IMG_0941 a

Mainitsin tekstin otsikossa uuden alun. Mä sanoinkin eilen poikaystävälleni ja parhaalle ystävälleni, että kun leikkasin hiukseni ja sain puhuttua ihmisille eilen, niin se sai mut tuntemaan siltä, että sain samalla suuren taakan jätettyä harteiltani pois. Lisäksi mä päätin eilen, että jatkossa jokainen tekemäni päätös on ensisijaisesti semmosia, että ne on mulle itselleni parhaita. Ne on mun päätöksiä, enkä tee enään asioita joista en itse nauti. Haluun oppia todellakin välittämään itsestäni enkä käyttää elämääni enään pelkästään kalenterin todo-listoihin. Se on meinaan ihan järjetöntä, kuinka 17-vuotias nuori on jatkuvasti burnoutin partaalla ja stressitaso huitelee ihan järkyttävän korkeella. Hei, jätetään kaikki turha ja suoraan sanottuna paska pois ja tehään niin kuin itselle on parasta. Eiköhän ihminen elämänsä aikana tuu joka suunnalta saamaan tarpeeksi paskaa niskaan, että itse ei sitä sinne tarvi lapioida.

27.11.2016

30-PÄIVÄÄ TREENIHAASTEITA LOPPUTULOKSET

Ihanaa sunnuntai aamua teille kaikille! Mä sain viime perjantaina vihdoin ja viimein mun 30-day challengen päätökseen. Haaste osottautuikin lopulta paljon vaikeammaksi kuin se aluksi tuntui. Alku fiiliksiä ja höpinöitä pääset lukemaan tästä. Ps. ennen kuvat on vasemmalla puolella ja jälkeen oikealla :-)

Mä päivitinkin teille pariin kertaan postaukseni ohella fiiliksiä haasteesta. Kuten moni varmasti tietääkin niin mun haastetta vaikeutti hirveä stressi ja muut ulkopuoliset ja henkilökohtaiset asiat. Mä söin aika paljon kaikkea hyvää, joka varmasti vaikutti mun saamiin lopputuloksiin. Onneksi kyseessä nyt ei ollut mikään pakko edes saada lopputuloksia vaan pitkälti ideana oli testata pystynkö mä suorittamaan 30 päivää jotain haastetta. En oo koskaan aikaisemmin siihen pystynyt, joten nyt voin olla erittäin tyytyväinen itsestäni kun sain suoritettua haasteen loppuun vaikeuksista huolimatta. Mä jätin käsihaasteen jossain välissä pois sillä määrät ja siihen menevä aika haittasi tosi paljon muuta tekemistä. 

30day 1

Aluksi haaste oli vähän semmonen vitsi ja sen teki aina alle 10 minuutissa alta pois. Päivien edetessä ja lukujen kasvaessa homma kuitenkin kasvo sen verran, että hiki nousi todellakin pintaan ja aikaa haasteen suorittamiseen meni hyvällä lykyllä 20min. Päivien kuluessa kuitenkin huomasi kuinka homma rupes helpottamaan ja punnerrukset, askelkyykyt ja lankku ei enään ollutkaan niin paha. Kehityin punnerruksissa melko paljon siihen nähden kuinka vähän aikaa sitä haastetta suoritin. Askelkyykyt rupes rullaamaan ja lankutus rupes kehittymään. Viimeisenä päivänä oli 2min lankku, joka ei sit lopulta ollutkaan niin kamalaa mitä ensimmäisenä päivänä kauhistelin. 

Tein tän 30 päivää haasteen muun salitreenin ohella. Ja huomasin myös salilla ollessa ja treenatessa kuinka olin kehittynyt ja painoja sai nostettua. Lopputulosten kuvista tuli tosi huonoja ja ei välttämättä näytä parhaiten kehitystä. Niistä kuitenkin ainakin itse huomaan, että jalat, peppu ja kädet on saanut massaa. Vatsassa ei hirveesti oo muutosta, mutta voimaa ja kestävyyttä on tullut lisää. 

30day3 30day2
Mä voin myöntää, että mulla oli tän haasteen kanssa semmonen viha-rakkaus-suhde, että jonain päivänä kirosin haasteen täysin, mutta jonain päivänä tein haasteen mukisematta. Hyvänä tsemppinä mulle oli treenikaverit, jotka teki sitä mun kanssa. Kiitos teille! 
Jos sä siellä ruudun takana oot harkinnut tämmöisen aloittamista. Niin mun vinkkinä on, että aloita se jonkun kanssa! Se tuo ihan älyttömästi tsemppiä ja tukea. Mä kuitenkin haluun vielä muistuttaa, että ei 30 päivääkään oo niin lyhyt aika mitä aluksi ymmärsin. Kyllä siinä rupes vähän jo haaste tulemaan korvista ulos. Eli se tulee vaatimaan sisua ja tahtoa tehä se loppuun. Jokainen kuitenkin tulee sen selättämään jos ja kun vaan haluaa! Ja aina voi yrittää!

Mun postaukset jäi tältä viikolta tosi vähäisiksi, mutta syykin sille löytyy. Tästä taas jatketaan normaalilla postaustahdilla! Multa tulee myöhemmin vielä postausta mun suhteesta ja ajattelusta liikuntaan ja uusia kuulumisia ja isoja juttuja on taas tapahtumassa! Jahei, pikkujoulu tutoriaali tulee huomenna päivän viivästyksellä, koska joudunkin kuvaamaan vielä ne uusiksi kun en ollutkaan tyytyväinen kuviin. Toivottavasti ymmärrätte tän pienen muutaman postauksen hiljaisuuden. Nähdään taas pian uusien juttujen parissa!


21.11.2016

MUN TODO-LISTA ENNEN JOULUA

Sain eilen idean (kun piti nukkua) tämmöiseen todo-lista postaukseen. Tosiaan mulla oli eilen hirveesti vaikeuksia nukahtaa ja sitten sain tän idean ja rustasin äkkiä ylös etten unohtaisi. Ei ehkä mikään paras ajankohta alkaa postauksia ideoimaan, mutta syntyipähän siitä lopulta kelpo idea postaukseen. Löysin myös kuva-arkistoistani yhden asun kuvat, joita en ole tänne julkaissut, joten sain myös jotain kuvitusta ilman säätämistä näin juuri ennen koeviikon alkua. Mun loppu vuosi tulee olemaan aika täysi, mutta koulu helpottaa niin paljon, että aikaa itselleni tulee olemaan paljon enemmän. Eiköhän mennä itse aiheeseen!

Terveelliset elämäntavat:
❒ Juo enemmän vettä.
❒ Syö tasaisin väliajoin, monipuolisemmin ja terveellisemmin. Järjestä aika aamupalalle! (mulla tarkoittaa vähemmän naaman laittamista)
❒ Pyri lenkkeilemään (muukin aerobinen liikunta käy) edes kerran viikossa.
❒ Nuku enemmän. 
❒ Venyttele & panosta kehonhuoltoon enemmän.
❒ Kokeile uusia salitreenejä.
❒ Aseta tavoitteita!

todo 3

Koulu:
❒ Valmistele asiat ja tee läksyt ajoissa, ei viimeisenä iltana!
❒ Keskity järjestettävään tapahtumaan.
❒ Suorita tämä syksy vielä kunnialla loppuun, kun on niin helppo jaksokin.

Blogi: 
❒ Kuvaa enemmän postauksia valmiiksi viikonloppuna.
❒ Aseta tavoitteita.
❒ Panosta tekstin laatuun, kuviin ja blogiin yleensäkin.

todo 1

Muut:
❒ Näe ystäviä!
❒ Katso paljon jouluelokuvia ja elokuvia viltin alla.
❒ Käy kerran kävelemässä lumisateella ja mielellään myös tähtitaivaan alla.
❒ Lue kirja.
❒ Käy kampaajalla.
❒ Yllätä joku.
❒ Koristele pipareita.
❒ Rentoudu, rentoudu, rentoudu.

20.11.2016

3 LOOKKIA PIKKUJOULUIHIN

Mä rakastan koota asuja ja kerätä inspiraatiota sitä kautta ihan arkielämässäni. Rakastan myös meikkien kanssa räpeltämistä ja hiustenlaittoa. Päätin tänään yhdistää nämä mun innostuksen kohteet ja koota teille kolme erilaista pikkujoulu-lookkia.

Nyt myös  pikkujoulut alkaa  olemaan aika ajankohtainen asia, joten apua asuun, kampauksiin ja meikkiin kaivataankin varmasti. Tein nää lookit pääasiassa asun ympärille ja tykkään lopputuloksesta paljon. Kaikki lookit on semmosia, mitä mä voisin ehdottomasti käyttää jos mulla jotkut pikkujoulut olisi. Kaikkien asujen vaatteet on myös sellaisia, jotka voisivat hyvin olla tällä hetkellä mun ostoslistalla. Värit asuissa ei ole mistään räikeimmästä päästä, sillä pukeudun tosi neutraaleihin väreihin yleensäkin. Mä pyrin luomaan kolme vähän erilaista lookkia, jotta jokaiselle löytyisi jotain inspiraatiota. 

Näistä lookeista päätin myös tehdä sarjan, jossa tästä postauksesta lähtien joka sunnuntai, julkaisen aina yhden lookin meikki- ja hiustutoriaalin. En viitsinyt niitä tähän änkeä, sillä muuten yhdessä postauksessa olisi ollut liikaa sisältöä. Miltä tämmöinen kuulostaisi?♡ 

1
ASU 1
T-PAITA-TÄÄLTÄ / HOUSUT-TÄÄLTÄ / LAUKKU-TÄÄLTÄ / KENGÄT-TÄÄLTÄ / KORVAKORUT-TÄÄLTÄ

Ensimmäisessä lookissa mä inspiroiduin täysin tosta paidasta ja sen ympärille lähdin kokonaisuutta luomaan. Halusin lopputuloksesta rennon, mutta siistin ja mielestäni onnistuin hyvin tavoitteessani. Meikkiin lähdin hakemaan samanlaista värimaailmaa kuin paidassa. Paidan hohtavasta pinnasta inspiroiduin myös hieman glitterisempään ja pronssiseen lookkiin.

2
ASU2
PAITA-TÄÄLTÄ / HOUSUT-TÄÄLTÄ / KENGÄT-TÄÄLTÄ / LAUKKU-TÄÄLTÄ / KORVAKORUT-TÄÄLTÄ

Toiseen kokonaisuuteen lähdin hakemaan ehkä eniten semmosta suuntaa, mitä jokaiselta voisi löytyä jo vaatekaapistaan. Huoliteltu meikki ja kampaus viimeisteli lopputuloksen hyvin ja ulkoasusta tuli tarpeeksi siisti, mutta sopivan rento. Mä oon itse miettinyt jo pitkään tommosia kiiltopintaisia housuja, mutta en oo vielä viitsinyt ostaa, joten halusin tuoda ne tähän asuun.

3
ASU 3
MEKKO-TÄÄLTÄ / SUKKAHOUSUT-TÄÄLTÄ / KENGÄT-TÄÄLTÄ / KORVAKORUT-TÄÄLTÄ

Kolmanteen kollaasiin halusin luoda lookin, joka sopii astetta juhlavampaankin tilaisuuteen. Kaunis mekko ja halu tehdä nutturakampaus toimi tähän lookkiin inspiraationa. Tottakai, kun pikkujouluista on kyse, niin halusin laittaa myös punaiset huulet! Punaisista huulista taas lähdin rakentamaan vähän tummempaa meikkiä ja lookki olikin jo valmis.

Asujen lähteenä toimi Esprit ja kampausten ja meikkien inspiraatiota keräsin Pinterestistä. Mun Pinterestin löydätte painamalla TÄSTÄ ja se löytyy myös blogin sivusta somenappuloista. Puhuin TÄSSÄ postauksessa, että käyttämäni aika postaukseen vaihtelee paljon. Ja nyt täytyy mainita, että mulla ei ole ikinä mennyt näin kauaa yhteen postaukseen kuin tähän :-D

Mikä näistä kolmesta oli just sun lemppari? Ja minkä lookin tutoriaalit haluisit nähdä ensimmäisenä? Toivottavasti tykkäsitte ja löysitte inspiraatiota omiin juhliinne

Ps. Mun täytyy myöntää, etten ole nyt useampaan vuoteen ollut pikkujouluissa... Ehkä pitäisi itse järkätä semmoset ;-)

18.11.2016

PLAYLIST♫

Näin perjantain kunniaksi halusin tulla jakamaan teille mun tän hetken lempparibiisejä ja biisejä joita mä oon kuunnellut näitä postauksia rustatessa. Osa näistä voi olla semmosia, joita oon kuunnellut jo pidemmän aikaa ja osa uusia. Mun musatyyli vaihtelee tosi paljon, mutta yleensä kuuntelen aika rauhallista musiikkia, minkä huomaa varmaan listastakin. Nyt kun joulu lähestyy koko ajan, niin tottakai listalta löytyy pari joulubiisiäkin.  Toivottavasti näistä löytyisi teillekin jotain uutta soittolistalle. Ihanaa perjantaita kaikille!

LIGHTS - Meteorites
Sanni - Mörköjä

Kilian&Jo - Suburbia
Ellinoora - Elefantin paino

Hailee Steinfield - You're Such A
Mariah Carey - All I Want for Chritsmas Is You
 
playlist3
Demi Lovato - Stone cold

Sia - Move Your Body
Meghan Trainor - Dear Future Husband
Adele - Lovesong

Nicki Minaj - Grand Piano

Sia - California Dreamin'


playlist2

Anna Puu - Kuunnellaan vaan taivasta

Bruno Mars - 24K Magic

Lady Gaga - Million Reasons

Alessia Cara - Scars To Your Beautiful

Pentatonix - Winter Wonderland
Sanni - Oo se kun oot


playlist1

Meghan Trainor - Like I'm Gonna Lose You

Chisu - Polte

Hailee Steinfield - Starving

John Legend - Love Me Now

Meghan Trainor - I'll Be Home

17.11.2016

IHONHOITORUTIINI

Mä sanoin siinä Naked truth postauksessa, että tuun myöhemmin näyttään teille mun ihonhoitorutiinin ja tuotteet, joita käytän mun ihoon. Siinä mun ihoa koskevassa postauksessa kerroinkin, että mun iho on ollut pahassakin kunnossa ja käynyt läpi tosi monta erilaista vaihetta. Nykyään oikeenlaisilla tuotteilla, jotka oon itselleni totenut hyväksi,  oon saanut ihon hyväänkin kuntoon. Ja tänään aattelin esitellä niitä teille ja kertoa vähän vinkkejä, jotka toimivat mulla. Mun ihotyyppi on tosi sekava. Kesällä suhteellinen normaali sekaiho ja talvella taas pintakuiva sekaiho.

iho1(b)
Mä alotin käyttämään tätä L´Oréalin kasvojen puhdistussarjaa noin vuosi sitten ja sen jälkeen en oo siitä suostunut enään luopumaan. Käytän siis Sublime Fresh sarjaa normaalille ja sekaiholle. Ennen näitä käytin aivan liian voimakkaita tuotteita mun iholle ja en ymmärtänyt kuinka paljon kuivakin iho jo vaikuttaa ihon kuntoon. Sarjan puhdistusmaito puhdistaisi meikitkin hyvin, mutta putsaan ne silti vielä erikseen.

iho2(b)
Naamarasvana käytän saman sarjan rasvaa, joka on tarkoitettu päivävoiteeksi. Mä oon käyttänyt samaa kyllä illallakin. Ja sitten jos tuntuu, että kosteutus ei riitä niin lisään Avonin kaakao yleisvoidetta. Mä oon tykännyt tän rasvan koostumuksesta ja siitä millaiseksi se jättää ihon. Tän päälle on kiva meikata, eikä iho jää tahmaiseksi. Mä en käytä kovin usein silmänympärysvoidetta (vähän huono tapa kyllä), mutta silloinkun käytän oon käyttänyt Lumenen voidetta. Tää on tarkoitettu ehkä vähän vanhemmalle iholle kuin mulla, mutta en oo huomannut sillä olevan vaikutusta...

iho3(b)
Meikit puhdistan melkein aina heti koulun jälkeen tai viimestään kun menen salille. Mä oon käynyt tosi monet meikinpoistoliinat läpi ja nää Simplen on noussut ihan lemppareiksi! Poistaa kaiken, jopa vedenkestävän ripsivärin ja tököteimmät huulituotteet. Nää kyseiset meikinpoistoliinat ei myöskään kuivu kovin helposti ja on tosi pehmosia. Oon ostanut näitä XXL:stä, missä tuplapakkaus maksaa 4.95€. Enkä ole oikeestaan muualla näihin törmännyt tai sitten en ole katsonut tarpeeksi tarkkaan. Kertokaa mulle, jos näitä on jossain muuallakin!!

iho4(b)
Mä käytän pyrin kuorimaan kasvot ja käyttämään kasvonaamiota n. 2 kertaa viikossa. Ja huomaan oikeestaan heti ihossa, jos en ole sitä kuorinut hetkeen, sillä iho tuntuu paljon tukkoisemmalta. Kuorintana käytän Avonin clearskin pore penetrating-kuorintaa, joka viilentää kivasti! Tämän kasvonaamion ostin Ranskassa ollessani n. vuosi sitten ja se alkaakin vetää kohta viimesiään. Tää toimii ihan hyvin peruskasvonaamiona, mutta uudelle olisi kyllä kohta tarvetta.

iho5Kehuin näitä L´Oréalin Clay-kasvonaamiota syksyllä paljon, mutta nyt oon jotenkin vierastanut näiden käyttöä. Käytän ehkä kerran kahdessa viikossa, sillä tuo musta on ainakin vähän kuivattava ja saa ihoni kukkimaan usein käytön jälkeen. Joo, johtuu ehkä sen syväpuhdistavasta ominaisuudesta, mutta jotenkin alkaa usko loppumaan siihen, että iho olisi niin "täynnä", että joka kerta pamahtaa naama hirveän näköiseksi. Ehkä nämä yhdistettynä stressiin sai mut säikähtämään sen verran, että rupesin vierastamaan. Voi olla, että pitää antaa näille vielä mahdollisuus, kun molemmissa on vielä suht. paljon jäljellä.

Vinkkejä puhtaaseen ihoon: 
Käytä tarpeeksi hellävaraisia/mietoja tuotteita + tiedosta ihotyyppisi. Riittävä kosteutus tasapainottaa ihonsävya, parantaa ihon pinnanlaatua ja se taas saa ihon näyttämään nuoremmalta ja terveemmältä.
Juo vettä! Tätä toitotetaan aina paljon ja itsellänikin on vaikeuksia juoda vettä tarpeeksi, mutta silloin kun juon hyvin niin huomaan sen ihossa heti.
Syö hyvin ja terveellisesti. Toinen asia, mitä toitotetaan paljon, mutta on hyvin tärkeä. Mulla ainakin näkyy ihossa heti myös, kun olen syönyt sipsejä tai suklaata vähän turhan paljon.
Kuori ihoa väh. kerran viikossa. Kuoriminen poistaa kuollutta ihosolukkoa, joka tukkii ihoa ja se taas aiheuttaa näppyjä.
Käytä kasvovettä! Se puhditsaa loputkin meikin jämät kasvoilta ja tasaa ihon oman suojakalvon pH-tasoa.
Urheile. Se saa veresi kiertämään ja se taas esim. ravitsee ihon soluja ja edistää ihon omaa öljyntuotantoa ja se taas johtaa kimmoisaan ja terveen näköiseen ihoon.
Poista meikit yöksi. Mä poistan myös urheillessa, vaikka jostain luin ettei meikki urheillessa muka tukkisi ihoa.
Suojaa ihosi UV-suojakertoimilla! 

15.11.2016

TIISTAIFIILIKSIÄ

Mä kirjoitin sunnuntaina jo eräänlaista kuulumispostausta. Ajattelin, että olisi kiva kuitenkin puhua vähän kuulumisista vielä tälläin yleisestikin. Tässä on kuitenkin taas monenlaisia juttuja tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi oon kuulumisiani teille höpötellyt.

7

Päällimmäisenä tässä vaiheessa jaksoa kaikilla lukiolaisilla alkaa varmasti pyörimään ajatukset koeviikosta ja jakson päättymisestä. Mulla alkaa koeviikko tasan viikon päästä maantiedon kokeella. Sitä seuraa matikan, kemian, biologian ja englannin koe eli luettavaa on paljon. Tää jakso on siis ollut tosi täynnä ja paljon luonnontieteitä. Mä en oo oikeestaan aloittanut vielä  mistään, mutta tänään varmaan avaan kirjan ekan kerran lukemisen merkeissä. Tai on vähän niin kuin pakko :-D Suurimpana motivaattorina koulua kohtaan mulla on tällä hetkellä ensi jakso. Se tulee olemaan ihanan helppo ja rento, mikä sopii paremmin kuin hyvin tällä hetkellä.

Toinen iso asia tällä hetkellä on se, että sain opetusluvan ja nyt oon aloittanut "autokoulun". Poikaystäväni äiti opettaa mut, mikä on tosi kiva kun saa ajaa niin paljon kun on tarvetta ja aikataulut on paljon joustavempia. Mä en ollut koskaan edes käynnistänyt autoa, joten lähdettiin ihan perusjutuista. Mun kommentti ajamisen jälkeen ekan kerran oli: ihan perseestä, mutta ihan kivaa. Tarkoitin tällä sitä, että kun se kytkimen ja kaasun käyttö on niin hankalaa. Hahah, ehkä mäkin joskus opin kun on ensi syyskuuhun asti aikaa opetella.

4 8

Mä puhuin jossain postauksessa siitä, että mulla oli koko viime vuosi ihan hirveetä säätöä pääkipujen takia. Ja sitten mainitsin, että niitä ei oo enään sen kummemmin ollut. Olisi varmaan pitänyt koputtaa puuta tai jotain, sillä ne samaiset pääkivut on nyt tullu takasin ja vaivaa tosi usein. Syytä selviteltiin jo viime vuonna, mutta mitään ei selvinnyt. Nyt voisin ottaa tavoitteeksi tän vuoden puolella, että yritän saada syyn tälle ja saada tän loppumaan. Se on meinaan ihmiselle, joka lukee paljon ja on koulussa paljon niin aika iso ongelma lopulta. Pääkipujen lisäksi mä oon ollut jo useamman päivää tämmösseessä ihme flunssassa. Ärsyttävintä on se, että kipeä olo vaan jatkuu, mutta kuumetta ei nouse. Tulisi nyt edes sillain kunnolla, että voisi jäädä hyvällä syyllä lepäämään kotiin. Se on mulle ainakin aina hirveetä jahkailemista, että koska viitsii jäädä kotiin etten jää mistään jälkeen tai mistään paitsi. Oon kuitenkin liikkumista taas vähentänyt ja sitä kautta yrittänyt levätä, mutta ei oo kyllä tuntunut helpottavan...

Sain muuten eilen todella ilahduttavan sähköpostin, josta kuulette pian! Ihanaa viikon jatkoa teille ja tsemppihaleja kaikille koeviikoille!

14.11.2016

VINKKEJÄ VANHOJEN TANSSEIHIN

Oon kavereille puhunut pitkään, että toteuttaisin postauksen jossa antaisin vinkkejä vanhojen tansseihin. Päätin toteuttaa tän kahdessa osassa joista ensimmäinen tulee nyt ja sisältää enemmän asioita joita voi tehdä etukäteen. Seuraava osa tulee lähempänä tansseja ja siinä kerron sitten enemmän viime hetken vinkkejä. Tanssin itse jo viime vuonna vaikka olenkin vasta nyt kakkosvuosikurssilla. Tanssittiin poikaystävän kanssa ja meidän luokalla on niin vähän poikia, että mun oli ihan hyvä tanssia jo viime vuonna. Mun hyvä ystävä tanssi myös viime vuonna, mikä oli tosi kiva et saatiin silti yhdessä tanssia vaikka tanssittiinkin vähän etukäteen. Toivottavasti vinkeistä on teille apua ja pidätte

13 8

1. Tanssipari
Isommissa kouluissa varsinkin tanssiparit viedään tosi nopeasti, joten on hyvä varata tanssipari ajoissa!  Usein kun on niin, että poikia on vähemmän kuin tyttöjä... Ja onhan se kivempi olla tanssipari, ettei tule viime hetken paniikkia. Tanssipari voi ainakin meidän koulussa olla myös koulun ulkopuolelta!
2. Mieti ajoissa kaikki ostettavat hankinnat
Tee lista ja budjetoi yhdessä vanhempien kanssa mitä kaikkea tulet tarvitsemaan ennen prinsessapäivänääsi. 

Tässä ne tärkeimmät:
- Mekko
Huom! Huolehdi ajoissa, että se on tarpeeksi lyhyt ettei käy niin kuin mulla. Mä totesin vasta kenraalissa, että se onkin liian pitkä ja sitten tuli paniikki etsiä ompelijaihmistä lyhentämään sitä! Sen kuuluu olla maasta irti ja on mukavampi tanssia kun ei tarvitse panikoida kompastumisesta. Muista myös, että mekko on sulla vain ne pari päivää joten käytetty on ihan yhtä hyvä ja laadukas vaihtoehto kuin uusi.
- Vannehame (jos haluaa)
Mä tykkäsin vannehameesta, koska sen avulla mekko pysyi koko ajan nättinä ja poissa jaloista.
- Kengät
Kengät kannattaa hankkia ajoissa, jotta ne voi (ja kannattaa!) ottaa tanssiharjoituksiin mukaan. Siten jalat vähän jo tottuu siihen niillä tanssimiseen ja kävelemiseen. Kengät ei mekon alta näy juurikaan, joten tässä asiassa mukavuus voittaa ulkonäön ehdottomasti. Mitään 10cm korkoja et tarvitse eikä edes kannata ottaa, sillä jalat väsyy tositosi paljon. Kannattaa myös ostaa sellaiset, jossa menee jonkun näköinen kiinnitys nilkan yli. Mulla kävi nimittäin niin, että kun tanssin mokkasilla kiilakoroilla niin ne venyi sen verta paljon, että vikat tanssit olin teipannut kengät jesarilla jalkaan.
- Asusteet ja yksityiskohdat
Tämä sisältää siis korut, hiuskorut ja sen semmoset. Mä ostin omat koruni Glitteristä ja ne kesti hyvin. Glitteriin tulee joulun aikaan (?) paljon erilaisia juhlakoruja ja hintakaan ei ole mielestäni paha, joten kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa.

4 3

3. Varaa ajoissa aika meikkiin, kampaajalle jne.
Tämä kohta sisältää siis ajanvaraukset ajoissa kampaajalle, meikkiin, kynsienlaittoon ja rusketukseen jos on semmoisille tarvetta. Mä tein itse meikin ja äidin kaveri teki kampauksen. Kynnet lakkasin itse ja rusketusta en tarvinnut/halunnut. Muista meikin ja kampaajan yhteydessä se, että sopikaa koeajat! Jos teet meikin itse niin suunnittele ja harjoittele ajoissa. Inspiraatiota hiuksiin ja meikkiin löytyy hirveesti esim. Pinterestistä ja youtubesta. Mä voin julkaista jotain meikkipostauksia, jos niille on kiinnostusta? :-)

4. Ole paikalla ja harjoittele ahkerasti! 
Mun mielestä tää on ihan hirmu tärkee kohta sillä aika voi muutenkin joskus olla kortilla. Meillä kävi vähän niin, että harjoiteltiin aluksi joitain tansseja liian kauan ja sitten lopuissa meinas tulla kiire. Tämän takia pidän erittäin tärkeänä sitä, että on paikalla harjoituksissa ja harjoittelee paljon sillä se, että molemmat osaa tanssit on tärkeetä. Mä tuun myöhemmässä postauksessa painottamaan enemmän tätä, mutta muistakaa pitää myös kivaa ja hymyillä!

5. Kuvaaja
Sopikaa/sovi ajoissa joku kuvaamaan tansseja. Näin jälkeenpäin oon ihan älyttömän tyytyväinen, että meillä oli niin monta kuvaajaa ja on paljon muistoja niistä unohtumattoman ihanista päivistä. Meillä oli sovittu koulun sisältä kolme henkilöä kuvaamaan ja sitten mun pikkusisko ja ystävä kuvasi myös. 

9 2

6. Ryhti + treeni?
Meidän opettaja painotti paljon tanssiopetuksessaan ryhtiä ja selän kuntoa. Usein tytöillä on olkaimeton mekko, jossa on extra tärkeetä, että pystyy kantamaan itseään nätisti ja ryhti on kaunis. Tähän kohtaan myös, että hyvät selkä- ja käsilihakset näyttää tosi kauniilta olkaimettoman mekon kanssa. Joten jos haluaa treenata itseään "tanssikuntoon" niin se kannattaa aloittaa nyt ;-) Jos haluutte jotain yläkropan treeniä niin  voin semmoisenkin ehdottomasti vielä tehdä!

+ Pari vinkkiä pojille
- Kysy tytöltä mekon väri etukäteen, jotta voit ostaa saman värisen taskuliinan
- Vuokraa/osta frakki/puku ajoissa!
- Osta kengät myös ajoissa, jotta voit harjoitella tanssimaan niillä etukäteen. Näin pyrit välttämään enimmät varpaiden tallomiset
- Varaudu siihen, että tanssiessa tulee ihan älyttömän kuuma
- Jos tytöllä on jo vannehame, niin voit pyytää häntä ottamaan sen tanssiharjoituksissa mukaan jotta etäisyyden harjoittelu helpottuisi

Mun mekko oli Zazabellasta ja ostin sen uutena, koska sain halvemmalla kuin olisin ostanut käytettynä alennuksen takia. Muistakaa tytöt, että mekkokin voi olla sama kunhan ei ole saman värinen. Myös väri voi olla sama, mutta sillon mekko ei. Itse lainasin kengät kaveriltani. Ja huom! Sukkiksia et välttämättä tarvitse, sillä ne vain hiostavat entisestään.

13.11.2016

STRESSI ELÄMÄNTILASTEESTA

Mitä otan taas mukaan? Mitä kaikkea tänään pitikään hoitaa? Mikä salipäivä tänään olikaan? Entäs postaus? Onkohan kaikki siellä hyvin? Taasko se alkaa? Mitähän mulle oikeestaan kuuluukaan? Mitä mä ees mietin vai mietinkö mitään?
Tässä on kysymyksiä, joita mun päässä on pyörinyt jo monta viikkoa putkeen. Miten ihminen voi ajatella niin paljon, mutta samaan aikaan olla ajattelematta mitään. Mun sunnuntaiaamu alkoi siten, että kävin suihkussa, rupesin kirjoittamaan hoidettavien asioiden listaa ja jatkoin suoraan siitä toteuttamalla sitä listaa. Illalla luultavasti mietin huomisen ja ensi viikon listaa, mutta missä välissä mä mietin kaikkea muuta kuin sitä toteutettavaa listaa? Mmm, en oikein missään. Oikeestaan tätä mun elämä on ollut jo pitkään. Mä vaadin itseltäni älyttömästi liikaa, jotten  tavallaan pysähtyisi liikaa miettimään mitä mulla oikeesti on meneillään. Oon ulkoisesti älyttömän ahkera ja aikaansaava ihminen, mutta sitten välillä ja oikeestaan yleensä aamuisin esim. Eerolla mä oon ihan älyttömän laiska ja en kirjaimellisesti saa aikaan mitään. Tää vaihe voi kestää koko päivän tai sitten pari tuntia ja tän vaiheen aikanakaan mä en ajattele mitään. Käytännössä makaan ja tuijotan kattoa tai youtube-videoita. 

fest1
Mä kävin viime perjantaina juttelemassa lääkärille mun e-pillereistä ja siitä, että pitäisikö ne vaihtaa, koska iho tuntuu menevän taas huonoon kuntoon. Hän kysyi, että oonko stressannut viime aikoina ja sillon mä rupesin taas ajattelemaan, että hetkinen, kyllä mä oon. Oon stressannut viime aikoina paljonkin. Oon stressannut koulusta ja siitä, että mitä kaikkea siellä pitää saada aikaan. Oon stressannut siitä, että onko mun perheenjäsenillä kaikki hyvin tai siitä, että miten mä voin kotona auttaa. Oon stressannut siitä, että missä mä asun ja missä mä vietän joulun. Tavallaan eniten stressaan tietämättömyydestä, joka on aina ollut mulle se hirvein asia. Vihaan sitä, että en tiedä kaikkea tai että jokin asia on sekasin ja sitä seuraava tietämättömyys. 

Oon asunut jo pitkään kahden kodin välillä, kotona ja Eerolla. Oon tavallaan tottunut siihen, että pitää jatkuvasti miettiä, että missä nukun seuraavan yöni ja mitä tavaroita pitää olla missäkin. Mutta ihan kohta mä asun kolmen kodin välillä. Mun vanhemmat eroaa, jonka seurauksena asun Eerolla, iskällä ja äidillä. En oikeestaan tiiä mitä mieltä oon koko asiasta ja mitä siitä pitäisi ajatella, koska en oo jaksanut antaa itselleni aikaa asian miettimiseen. Oon aina viettänyt jouluni yhdessä perheen ja parin sukulaisen kanssa kotona. Mun lempijuhla onkin aina ollut joulu. Iso syy siihen on se, että mä oon aina rakastanut sitä, että ollaan kerrankin koko perhe syömässä saman pöydän ääressä ja täällä on kerrankin ollut rauhallista. Nyt pelkkä ajatuskin siitä, että mä en tosiaan vielä tiedä missä mä vietän jouluni tai että kenen kanssa saa äänen värisemään, jonka takia mä en oo viitsinyt taas ajatella hirveesti asiaa. Käytännössä mulla ei oo omasta mielestäni aikaa miettiä asioitani kotona, sillä mulla on koulun kanssakin niin paljon mietittävää. 

fest4

Tätä koko asiaa ei helpota se, että oon joutunut taas miettimään jalkapallon kanssa koko homman uusiksi. Mä mietin jalkapallon jatkosuunnitelmia ainakin jo kesästä asti. Lopulta viimeisen pelin jälkeen mun jatko joukkueessa tavallaan varmistui ja hommat piti olla selviä ja olin ihan älyttömän onnellinen. Mulla todellakin oli intoa jatkaa vielä ainakin ensi kausi. Kuitenkin kotonani asiat ajautui siihen, että mun oli ilmoitettava valmentajilleni, että mä jatkan taukoani ja mahdollisesti en enään palaa. Syy on täysin henkilökohtainen, mutta päätös mahdollisesta lopettamisesta ei ole suurimmaksi omaksi oma päätökseni. Tän takia jalkapallo on ollutkin tosi herkkä aihe mulle ja vaikea asia puhua. Eniten asiassa oikeestaan satutti oli se, että kerkesin harrastaa sitä 14 vuotta ja jos nyt lopetan, niin asia ei sinänsä ollut mun kokonaan itse päätettävissä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, joten tääkään ei oo vielä varmaa. Oon kuitenkin nyt ehkä jo vähän edistynyt asiassa ja tästä asiasta tänne sanominen tuntuu oikeelta, sillä mun joukkuekaveritkaan ei tiedä minkä takia en päässyt treeneihin. 

Kaiken tän stressin ja säädön takia oon pitänyt postaukseni suhteellisen pinnallisina (lukuunottamatta syömishäiriöpostausta). Nyt kuitenkin elämä jatkuu ja näyttää mitä tapahtuu. Vielä loppuun mitä perjantainen lääkärini sanoi mulle: "Elämä potkii eniten niitä vahvimpia ihmisiä" ja tää tuntuu välillä olevan täysin totta.

11.11.2016

MUN JOULULAHJATOIVEET

Oon tänä vuonna jotenkin erityisen aikaisin virittäytynyt joulufiilikseen ja nyt joululaulujen soidessa korvista ajattelin sittenkin vielä toteuttaa yhden osan näitä joululahja-postauksia. En ole suoraan pyytänyt mitään tänä vuonna joululahjaksi enkä tiedä tulenko pyytämään, mutta halusin silti koota tämmöisen "listan" itselle ja teille mun joululahjatoiveista. Tätä blogia seuraa kuitenkin jotkut mun sukulaisetkin niin tästä voi olla apua vähän heillekin. 

1




♡ Kokosin aika listan erilaisista paleteista, joita himoitsen. Morphen 35O, Too Facedin Chocolate bar ja kaikki Urban Decayn Naked-paletit! 
♡ Kosmetiikka lahjapakkaukset
♡ Meikkien säilytyslokerikkoja
♡ Astioita. Kerään tällä hetkellä pääosin Teeman valkoista.
♡ Puhelimeen uudet kuoret. Vanhat alkaa olla aika huonossa hapessa. Ps. Mun puhelin on LG G4 ;-)
♡ Kuulokkeet. Tämmöset oon ajatellut viimeistään ostaa joulun jälkeen itse.
♡ Suklaata!!

2

♡ Uusi musta pikkulaukku
♡ Neulemekko
♡ Pipo
♡ Saapikkaat
♡ Villakangastakki 
♡ Lippis
♡ Treenivaatteita
♡ Salihanskat
♡ Töpppöset
♡ Pörrösukat
♡ Yöasu

3
♡ Kynttilöitä
♡ Taulu (johon saan sitten rakkaista henkilöistä kuvia)
♡ Torkkupeitto
♡ Uusi tuoli
♡ Meikkaamista ajatellen söpö hiuspanta
♡ Alusvaatteita
♡ Lahjakortteja kasvohoitoon, vaate- ja meikkikauppaan jne...
♡ Ensi vuodelle kalenteri
♡ Kirjoja. Kauneus-, muoti-, terveys ja jopa tietokirjoja. Ja tietysti ihan romaaneja :-)


10.11.2016

MITÄ POSTAUKSEN TAKANA ON?

Sain nettiä selaillessani idean, että tämmönen postaus jossa kerron mitä yhden postauksen takana oikeen on olisi kiva. Mulla yhteen postaukseen menevä aika vaihtelee paljon postauksen tyypistä ja vaativuudesta riippuen. Oon kuitenkin jo ennen tätäkin blogia blogannut aika kauan, niin erinäköisiä ja erilaisia postauksia on tullut tehtyä paljonkin. Olisi mielenkiintoista lukea myös muilta bloggaajilta, että miten heidän postauksen teko etenee. Jos ootte tehnyt/teette tämmösen postauksen niin linkatkaa ihmeessä kommentteihin!

1
Postaus lähtee aina siitä, että tarvitaan jokin idea/suunta postaukselle. Mä keräilen kalenteriin listaan aina kivoja postausideoita pahan päivän varalle. Tai päiville, jolloin en keksi mitään, mutta haluan kirjoittaa. Sitten mä suunnittelen jokaisen viikon etukäteen kalenteriin, sisältäen postaukset, liikunnat, ohjelmat jne. Usein ne suunnitelmat saattaa kuitenkin erota siitä mitä lopulta julkaisen. Ne kuitenkin antavat vähän suuntaa siitä, että minkä henkisiä postauksia haluan tehdä ja on ainakin valmis suunnitelma mitä lähteä toteuttamaan. Teen suunnitelmat viimeistään edellisenä viikonloppuna. Saan inspiraationi postauksiin muista blogeista, pinterestistä ja omasta arjestani. 

2

Kun on suunnitelmat selvillä postauksen suhteen niin sitten mä kuvaan postauksen. Tähän saattaa upota ihan hirveesti aikaa tai sitten ihan muutama minuutti. Mulla on käytössä Canon 1100D ja siihen 18-55mm ja 70-300mm putket. Kuvaaminen lähtee ensin jonkin näköisestä ideasta asettelun ja valotuksen suhteen. Sitten lähden hakemaan sen näköstä kuvaa minkä oon päässä miettinyt. Apuna kuvaamiseen mulla toimii pikkusisko, kaveri, poikaystävä tai sitten yksin kuvatessani erilaiset torniviritelmät, jakkarat jne. Mä pyrin kuvaamaan viikonloppuna mahdollisimman paljon, ettei kävisi niin kuin näiden kuvien kanssa, että taistelin ajasta viimeisten luonnonsäteiden kanssa. 

3

Kuvaamisen jälkeen mä tietysti editoin kuvat. Käytän tällä hetkellä PhotoScape-ohjelmaa ja oon tykästynyt hirveesti. Se on tosi helppokäyttönen ja saa tehtyä kaiken tarvittavan. Oon muokkaillut kuvani tolla ohjelmalla jo parisen vuotta. Editointi on mulle semmonen asia, että jos kuvat onnistuu ja näyttää siltä miltä haluun niin se on kivaa, mutta jos ei onnistu niin mä menetän hermoni tosi lyhyessä ajassa. Ja tää tarkoittaa mulla yleensä sitä, että jätän tekemättä, yritän kuvata uudestaan tain unohdan koko postauksen. Kaikista eniten mä menetän malttini silloin, kun kuvat menee laadultaan puuroksi ja en saa sitä korjattua... Kun kuvat on valmiit lataan ne Flickr:iin.

4

Seuraavaksi mä rupeen kirjoittamaan postausta. Mulla yleensä tää on se nopein ja kivoin vaihe ja tää kirjoittaminen on oikeestaan ollut nyt yksi tapa mulle saada ajatukset täysin irti arjesta ja tavallaan rauhoittua.. Mä saan tekstiä  tosi nopeasti aikaan jos aihe tuntuu mulle luontaiselta ja tutulta ja silloin yleensä sen huomaa laadustakin, jos oon itse tykännyt tekstistä. Musta (ja muistakin) huomaa varmaan heti eron näissä postauksissa, kun on ollut liian väkinäistä kirjoittaa. Esim. tällä hetkellä tekstiä syntyy hyvin ja tuntuu hyvältä kirjoittaa. Mä teen yleensä postaukseni sängyssä tai meikkipöydän ääressä. Pari kertaa oon joutunut kirjoittamaan muuallakin ja silloin tekstin laatu on taas kärsinyt.  Mulla postauksen teko ja "kirjoittaminen" saattaa lähteä usein jo vaikka kävelymatkalla kotiin tai kun mietin muuten vaan kaikkea. Silloin mä mietin ja rakentelen jo joitain ideoita ja juttuja päässä ja sitten kirjoittaessa niitä tänne ikäänkuin syljen kaiken tyhjälle alustalle ja muokkaan ja korjaan vasta jälkikäteen. Fun fact: tarkistan melkein kaikki epäilyttävät kirjoitusmuotoni googlaamalla sanan. Esim. tätä postausta kirjoittaessani oon googlannut jo mm. "niin kuin", "ikään kuin" ja "jälkikäteen". 

Viimeinen vaihe ennen postauksen julkaisemista liittyen vähän niin kun kaikkiin noista edeltävistä vaiheista on viimeistely. Luen postauksen tässä tekstipohjalla useampaan kertaan etukäteen ja katson, että näyttää hyvältä ja tarvittaessa korjailen ja lisäilen vielä juttuja. Sitten esikatselen postauksen, josta tarkastan vielä kerran tekstin sisällön, yleisen ulkonäön ja kuvien laadun. Tämän jälkeen korjailen mahdolliset virheet (tai lisään vielä jotain), keksin otsikon ja lisään tunnisteet. Sitten julkaisen postauksen, jaan linkin someen ja jään jännittämään tykkäsittekö postauksesta!

8.11.2016

TUTORIAALI: RUSKEA SMOKEY EYE

m1

Mä julkaisin instagramissa reilu viikko sitten yllä olevan kuvan, jossa mulla oli tämmönen tosi tumma ruskee silmämeikki. Kyselin jälkeen päin blogin instagramissa olisiko teillä kiinnostusta nähdä tästä tutoriaalia ja sen seurauksena tein tän uudelleen ja kuvasin. Ja syy siihen miksi lopputulos saattaa hitusen erota "alkuperäisestä" on se, että kun tosiaan tein tän uudelleen kuvien takia ja lopputuloksesta tulikin vähän siistimpi. Mun mielestä tää silmämeikki on ihanan helppo ja sävyjäkään ei käytetä niin miljoonaa...

Kirjoitan tekstissä jokaiseen kohtaan, että mitä sävynumeroa oon käyttänyt ja lopussa on kuva, jossa on kaikista sävyistä kuvat ja numerot sävyihin. Kannattaa aloittaa meikki näistä silmistä, että vältyt turhalta siivoomiselta jos meikkiä varisee poskille, sillä tummat värit saattaa yleensä tehdä sen.

1

1. Tälläinen on mun peruspohja jokaiselle meikille. Silmämeikin pohjustajaa (tässä kuvassa Elf Eyelid primer) ja sen päälle vaaleaa mattaluomiväriä (sävy 1.). Levitän mattaluomivärin liikkuvalta luomelta aina kulmaluulle asti ja tämä helpottaa häivyttämistä, mitä tässä meikissä tehdään paljon.
2. Isolla häivytyssiveltimellä pyörittelen 2. sävyt luomivakoon. Lopputuloksen ei tarvitse olla vielä kovin siisti, kunhan yläraja on hyvin häivytetty.
3. Otin vaahtomuoviapplikaattoriin sävyä 3. ja taputtelin sen silmä sisä- ja ulkonurkkaan.
4. Häivytä huolellisesti ja "yhdistä" sävyt luomivaossa.

2

4. (<- Huolimattomuutta) Toistin saman sävyillä 4. Ensiksi ruskean sävyillä ja sitten lopuksi tummensin mustalla.
5. Välissä aina huolellinen häivytys. Häivytystä kulmaluulle voi helpottaa käyttämällä apuna sävyä 2.  Lopputuloksen ei tarvitse olla vielä ulkonurkasta niin siisti...
6. .... koska se pyyhitään tässä vaiheessa esim. meikinpoistoliinalla skarpiksi.
7. Suihkutin luomivärisiveltimeen setting spraytä, jonka jälkeen otin sävyä 5. ja laitoin liikkuvan luomen keskiosaan. Tämän jälkeen pronssisen ja tumman sävyn raja häivytetään ja lisäillään tarvittaessa sävyjä.

3

8. Lisää rajaus oman fiiliksen mukaan. Mulla oli käytössä  Avonin Superextend-rajaustussi.
9. Ripsien taivutus ja ripsiväri, jotta ripset sekoittuu paremmin irtoripsien joukkoon. Voi myös jättää tän meikin tähän jos haluaa :-)
10. Irtoripsinä mä käytin Eyluren N. 121-ripsiä. Ja lisäsin sävyä 6. sisänurkkaan ja sävyä 7. alaluomelle. Toivottavasti tästä oli jotain apua/inspistä♡

4 m2