21.8.2018

TERKKUJA OULUSTA

Lupailin viimeksi, että palailen kirjottelemaan heti kun arki alkaa täällä rullaamaan ja asiat asettumaan. Ja tässä sitä ollaan! Me ollaan asuttu nyt virallisesti yhessä pian jo kolme viikkoa ja aika on mennyt ihan älyttömän nopeaan.

1

3


Mitäs tässä on sitten tapahtunut... Koti alkaa pian jo näyttämään valmiilta näin kolmen Ikeareissun ja miljoonan kauppareissun jälkeen. Ainut mitä puuttuu on muutamat sisustukseen liittyvät asiat (lähinnä seinäjuttuja) sekä isoin asia eli sohva. Sohva me oltiin ostettu jo kesäkuun lopulla Askosta ja tilattu se tänne Ouluun heti muutoksi. Noh, sohvaa ei näkynyt ja kun käytiin kyselemässä luvattiin se meille vasta viikolle 35 eli ensi viikolle. Tästä syystä mä en halua vielä julkaista kuvia meidän kodista tännekään kun on niin keskeneräisen näköinen ilman sitä sohvaa.

Arki on alkanut rullaamaan aika vauhdilla jo melkein alusta alkaen. Mainitsin viime postauksessa myös futisuran jatkumisesta täällä pohjoisessa sekä työhaastattelusta. Ja nyt voin sen tännekkin vihdoin kertoa, eli mä sain sopimuksen täksi loppuvuodeksi sekä koko ensi kaudeksi TP47:n naisten joukkueeseen. TP47  tulee siis Torniosta, jonne tästä Oulusta on matkaa sen 1.5h. Onneksi mun ei tarvi kuitenkaan kun kerran tai kaksi viikkoon ajaella sinne suuntaan ja muuten treenaan Oulussa ONS:n mukana. Viikot onkin koostunut nyt pitkälti urheilusta ja autossa istumisesta. Futistreenejä mulle tulee viikkoon 3-4, salitreenejä kolme sekä yksi peli. Ja mitä työhaastatteluun tulee, niin mä sain sen paikan!! Työt mulla alkaa ensi viikolla.

4 2

Meille saapuu ensimmäinen vierailijakin jo tän viikon sunnuntaina, mitä oon odottanut jo paljonTosin, pitää vähän asetella vielä yöpymisjärjestelyjä, kun se sohva ei oo vielä täällä. Tää mun ystävä yöpyy täällä kolme yötä, niin on ainakin aikaa tutustua yhessä Ouluun ja viettää aikaa.

Mulla asuu naapurissa täällä yksi vähän pidempi aikainen kaveri, jonka kanssa ollaan käyty keskustassa ja salilla yhdessä. Ja sitten poikaystävän kanssa ollaan käyty myös kiertelemässä ja tutustumassa paikkoihin. Mulle tää on kuitenkin kaikki ihan uutta. Nykyään osaa jo vähän hahmottaa, että missä suunnassa on keskusta ja kauppa tms. Treeneihin on kuitenkin edelleen kuljettava mapsin kanssa :-D

Mitäs muuta... Täytyy vielä sanoa, että mä oon kyllä rakastanut ihan täysillä elämää täällä ja oon viihtynyt ihan superhyvin. Koti-ikävä ei oo ainakaan vielä iskenyt😆 Onhan tässä vielä tietysti opettelua ja järjestelyä, mutta tähänkin asti kaikki on mennyt tosi sujuvasti ja asiat on loksahdellu paikoilleen. Jospa tässä pikku hiljaa pääsis taas tähän kirjoittamiseen mukaan😚

2 kommenttia:

  1. Oulu on kyllä kiva kaupunki! En ole siellä itse koskaan asunut, mutta vierailen monesti :) Aivan ihana tuo kuvien villapaita, onko se itse tehty vai ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mäkin oon ihan tosi tykästynyt💛 Kiitos paljon, se on H&M alennusrekeiltä bongattu😊

      Poista