27.7.2018

KIITOLLINEN

Oon jo jonkun aikaa etsinyt sitä oikeaa mielentilaa ja hetkeä tän postauksen kirjoittamiseksi ja se hetki koitti nyt. Tässä sitä istutaan sängyllä ja huone ympärillä näyttää lattiasta kattoon muutolta, johon tällä hetkellä näyttäisi olevan enään kuusi päivää. Löytyy tyhjiä ja täysiä laatikoita, ikeakassia ja muistilistaa. Totta puhuen pelkkä huone ei näytä muutolta vaan melkein koko pääkoppa tuntuu olevan täynnä sitä. Kaipa tuo on ihan normaalia...

Mä aloitin pakkaamisen jo reilu kuukausi sitten, koska tiesin, että tässä tulee käymään näin niin kuin kävi. Viikot koostuu hyvin pitkälti töiden paiskimisesta sekä reeneistä. Kaiken ylimääräisen ajan oon käyttänyt kavereiden ja sukulaisten näkemiseen sekä tietysti perheelle ja poikaystävälle. Aikataulussa on kuitenkin kaiken kanssa pysytty ja ylimääräiseltä stressaamiselta on vältytty. 

1 3 2

Mitä noin niin kun muuten yleisesti kuuluu? No oikeestaan ihan hemmetin hyvää. Oon ihan super kiitollinen tästä mun elämäntilanteesta ja siitä kuinka oon aidosti ihan älyttömän onnellinen tällä hetkellä. Sanotaan, että pahan jälkeen koittaa aina hyvä ja että työn teko palkitsee aina itsensä jossain kohtaa. Ja näin on todellakin nyt käynyt. Tästä aionkin nyt iloita täysin rinnoin. Tän mä oon ansainnut. 

Miltä mun tulevaisuus sitten näyttää? Huomenna mä juhlin vielä kerran kaikkien mun ystävien kanssa yhdessä mun ja Eeron läksiäisiä. Sunnuntaina mä nään vielä muutamia kavereita ja pakkailen lisää tavaroita. Maanantai ja tiistai menee osittain töissä ja osittain rentoutuen ja valmistautuen keskiviikkoon. Keskiviikkona olisi sitten tarkoitus rykästä kaikki kamat pakettiin ja lastata kyytiin odottamaan torstaiaamua, jollon me matkataan reilu 470km päähän meidän ihkaensimmäiseen omaan kotiin

Mua odottaa Oulussa yksi työhaastattelu sekä jalkapallouran jatkuminen, josta lisää sitten myöhemmin täälläkin. Muuten mua odottaa siellä pitkään odotettua sisustamista, kaupunkiin tutustumista ja muutenkin omaan kotielämään opettelua. 

5 4

Tällä hetkellä mulla on vaan ihan älyttömän kiitollinen olo elämästä ja ihmisistä, joita oon ympärilleni saanut. Ei uskoisi, että täällä kirjoittaa sama tyttö kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Mä oon ihan älyttömän ylpeä musta, että tähän pisteeseen ollaan päästy.

Oon myöskin ihan älyttömän ylpeä ja onnellinen mun ystävistä ja perheenjäsenistä. Jokainen heistä antaa mulle ylpeyden aihetta joka ikinen päivä.

__
Uskon, että jatkan tätä blogihiljaisuutta vielä sen aikaa, että suurimmat tavaroiden purut on ohi ja kotiin olisi jo edes vähän asettatuduttu taloksi. Ihanaa viikonloppua sulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti