7.4.2017

PUISTOSSA

Mä oon viettänyt tän päivän kotona vahtimassa pikkusisaruksia ja tienaamassa taksvärkkirahaa. Käytiin pyörähtämässä puistossa ja mä otin kamerankin mukaan, jotta saisin vihdoin kuvailtua. Ja kuvista tulikin ihanan pirteitä❣ Leikkimisen ja siivoomisen lisäksi mä oon järjestänyt ja hoitanut asioita  illan lukiopippaloiden eteen, joihin en nyt tällä kertaa tosin itse osallistu treenien ja huomisen pelin takia. Meen naisille tuuramaan heidän maalivahtia :-)

1 3

Mä ajattelin, että nyt kun saatiin eilisellä postausraakileella tää homma taas käyntiin, että puhuisin vähän tulevaisuudesta liittyen tähän blogiin ja muuhun. Eli siis tarkoituksena olis pikku hiljaa jatkaa tätä hommaa, mutta luultavasti sinne 5 postaukseen per viikko ei tulla vielä pääsemään. Mä en aio asettaa mitään tarkkoja päiviä ainakaan näin alkuun, että koska postausta tulee, vaan kirjotella lähinnä fiilispohjalta. 

Haluaisin viedä tätä blogia semmoseen suuntaan, että mun elämän ja ajatusten lisäksi jakaisin täällä kaikenlaisia hyvinvointiin liittyviä postauksia. Tää tulis sisältään siis urheilua, syömistä, kauneusjuttuja ja sen semmosta. Toivottavasti tykkäätte ideasta!

4 5

Mulla on alkamassa uusi ja viimeinen jakso ensi viikolla ja se tulee olemaan aika täynnä. Onneks peleistä on nyt taukoa jonkin aikaa ja sitten huhtikuun lopulla jatketaan sarjapelejä B-tyttöjen ykkösessä. Samaa sarjaa siis mitä viime vuonna :-P Onneksi tässä kevään aikana ei tuu nyt olemaan mitään muuta suurempaa järjestettävää ohjelmaa tai tapahtumaa. Pitää pikku hiljaa rupee suunnittelemaan ens kesää ja kattelemaan mekkoja pariin isompaan juhlaan♥ Ihanaa ja rentoa viikonloppua kaikille (ja teille bailaajille tsemppiä huomiseen :P)! Tähän loppuun täytyy muuten vielä todeta, että tää kirjottaminen tuntuu tositosi hyvältä näin pitkän ajan jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Oi, tosi kivoja kuvia! :) Ja kuulostaa hyvältä nuo tämän blogin tulevaisuudensuunnitelmat!

    VastaaPoista
  2. Blogia on parasta kirjoittaa juuri fiilispohjalla ja antaa luovuuden loistaa silloin kun se itselle tuntuu parhaalta! Ainakin itse huomaan silloin saavani parhaiten aikaan. :) Tosi hyvältä näyttää muuten sun blogi!

    sannixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kivalta, juttujas on tosi kiva lueskella :)

    VastaaPoista