1.1.2017

VUOSI 2017

Näin alkuun vielä: Ihanaa uutta vuotta 2017!!❣

Mä lupasin avata teille tässä postauksessä, että mitä mä odotan vuodelta 2017 ja jos mulla mahdollisesti olisi jotain tavoitteita uudelle vuodelle. Lähdetään ensimmäisenä liikkeelle tottakai siitä, että miten mun uusi vuosi sitten alkoi ja miten mä sitä "vietin".

uusivuosi2

Aluksi tietysti suunnitelmissa oli, että johonkin pippaloihin olisi päästävä. Sairastuin kuitenkin justiinsa tämän viikon alussa ja kyseessä olikin luultavasti se tällä hetkellä jylläävä influenssa. Noh, mun vointi eilen oli kuitenkin parempi mitä moneen päivään, mutta silti en mihinkään pippaloihin lähtenyt. Olin aluksi kotona ja meikkailin omaksi huvikseni. Sitten tulin poikaystävälle syömään ja siitä lähdettiin takaisin meille vielä räjäyttämään pari rakettia pikku sisarusteni iloksi ja käytiin temppuilemassa tähtisädetikkujen kanssa. Lopulta tultiin takasin Eerolle ja loppu ilta menikin niin, että katsottiin muutama youtube-video Eerolla viinilasi kourassaan ja mulla mun instagram-muki jäävedellä. Nukahdettiinkin jo aika lailla keskiyön aikaan. Mun uusi vuosi meni siis tosi lepposasti, mutta silti jäi semmonen olo, että miksei sitä voisi noinkin viettää.

uusivuosi1

Mitä vuosi 2017 merkkaa sulle? Mulle uusi vuosi merkkaa oikeasti uutta alkua. Se merkkaa sitä, että aloitetaan oikeesti puhtaalta pöydältä, jota puhdas vanha pöytäliina suojaa uusilta murusilta, jotka yrittää päästä likaamaan mun pintaa. Eli Suomeksi sanottuna: täysin uutta alkua, jota kuitenkin suojaa se kaikki hyvä edelliseltä vuodelta. Ne asiat, mitkä on mua turvannut ja ohjannut vuoden läpi jatkavat vielä mun kanssa, mutta muuten tahdon antaa itselleni ihan uuden alun. 

Mitä vuonna 2017 sitten tapahtuu? Tänä vuonna on luvassa ihan mahtavia juttuja. Heti tässä kuussa mulla alkaa joukkueeni kanssa SM-karsintasarja jalkapallon parissa. Tänä vuonna mä täytän myös 18, mikä merkkaa mulle sitä, että saan enemmän vapautta ja vastuuta itsestäni. Saan myös ajokortin, joka on mulle se ihan ykkösjuttu. Tänä vuonna mä pääsen myös syksyllä matkustamaan Sveitsiin Geneveen. Pääsen käymään Cernissä pari päivää vierailemassa. Tänä vuonna alkaa myös kirjoitukset syksyllä, jotka sinänsä pelottaa tosi paljon, mutta sinänsä ootan sitä, että mennään koko ajan lähemmäs ja lähemmäs valmistumista lukiosta. Lopuista jutuista mä itse pidän huolen, että mun vuosi todellakin tulee olemaan mahtava. 

uusivuosi3

Onko mulla uuden vuoden lupauksia? On! Mulla ei ole semmosia niin tarkkoja lupauksia ja tavoitteita, mutta tietynlainen suunta mun elämälle, jota haluan lähteä toteuttamaan. Ensinnäkin haluan olla sitä parasta omaa itseäni ja oppia rakastamaan sitä. Haluun myös jatkaa urheilua samaan tapaan ja tehdä sitä samalla intohimolla mitä nyt oon pari kuukautta saanut tehtyä. Haluisin myös jatkaa samaan malliin oikeenlaisen ravinnon opiskelua. Toinen iso asia on, että haluun jotain uutta. Kokeilla vaikka jotain uutta tai löytää jotain uutta, mutta mitä, niin siitä en oo vielä varma. Oon kuitenkin varma, että vuoden päästä samaan aikaan mä voin ylpeänä kirjoittaa, että tää vuosi on ollut mahtava ja uudenlainen! 

uusivuosi4

Voiks vuosi olla sit pelkkää positiivisuutta täynnä? Ei kokonaan, mutta osaltaan mä voin siihen määrään vaikuttaa. Mä oikeestaan nyt jo tiiän, että tälle vuodelle jää vielä paljon selvitettäviä asioita vuoden 2016 kanssa. Vaikka mä oon osittain sanonutkin itselleni, että vuoteen 2016 en palaa ja jätän sen taakseni täysin, niin silti sieltä tulee pari juttua seuraamaan mua vielä tälle vuodelle. Oon kuitenkin päättänyt, että ne asiat ei tuu enään horjauttamaan mua niin pahasti mitä ne nyt teki. Mulla on älyttömän ihana tukiverkosto, jonka avulla me selvitetään nääkin asiat! Tääkin vuosi tulee siis olemaan osaltaan rankka, mutta nyt mä tiiän sen etukäteen eikä se niin sanotusti kippaa kasvoille kaikki kerralla enään.

uusivuosi5

Tähän kuvaan, mikä on otettu pikkuveljestäni jouluaattoa, haluaisin tiivistää mun tulevan vuoden 2017. Se tulee olemaan yhtä mahtava ja merkityksellinen kuin koristeltu joulukuusi. Se tulee myös olemaan niin täynnä positiivisuutta ja iloa kun mun pikkuveljen hymy. Se tulee myös olemaan omalla tavallaan yhtä värikäs kun kuvan värit ja pikkuveljeni suklaalla sotkettu suu. Vuoden 2016 jättämät jäljet ja asioita mitä on vielä edessä kuvaa yksi pieni lommo joulukuusen punaisessa pallossa, mikä häivyttyy kaiken muun positiivisuuden sekaanღ

7 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Onnea sulle tulevaan vuoteen <3

    https://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja mahtavat kuvat! Hyvää uutta vuotta! <3

    adaemmimaaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mahtavaa uutta vuotta myös sulle Ada♥

      Poista
  3. Kiitos Helena! Ihan mahtavaa uutta myös sinne♥

    VastaaPoista